2 peittoa, leivämuruja ja hukkumiskuolemia

Mussutin just paahtoleipää sängyssä. Nyt pitäis imuroida siis sänky, koska mikään muuhan ei ole niin äsyttävää kun leivänmurut sängyssä, pistelee ja kiusaa koko ajan. Sitten niitä on hiuksissa ja vaatteiden alla ja AAAAGH. Mieti ensi kerralla Lilly, mieti.
Ja sitten näitä muita sängyn ominaisuuksia. Miksi mulla on kaksi peittoa? En mä palele yöllä niin paljon, että tarvisin niitä kaksin kappalein. Yleensä mulle tulee kuuma yhdenkin kanssa, vasinkin näillä säillä. No aloin sitten miettimään, että olisko niitä kaksi, koska jossain täällä mun pään sisällä oon ajatellu, että ehkä joskus mahdollisesti tulevaisuudessa (Erään henkilön mielestä  “mahdollisesti joskus” on vielä liian todennäköinen ilmaisu ja asiaa helpottaa kun siihen eteen laittaa sanan ehkä) olen kuvitellut, että mulla olisi täällä jotain yöseuraa. JOS mä ehkä joskus mahdollisesti tulevaisuudessa toisin (saisin) TÄNNE jotain yöseuraa niin MINKÄ HELVETIN TAKIA, mä haluaisin että se joku nukkuu eri peiton alla? JOS täällä joskus olisi joku nukkumassa mun sängyssä, niin enkö mä nyt kuitenkin aika varmasti haluaisi sen saman peiton alle? No tää on taas tätä mun ajatuksenjuoksua. Ehkä mä olen miettiny liikaa näitä ihmissuhdekriisipeitto-asioita(erittäin tapeellinen asia ihmissuhdekriisi-öinä, kun pitäs nukkua samassa sängyssä ja se peitto on aina liian pieni ja joutuu olemaan liian lähellä toista.)

Ja sitten toinen asia, mitä sitten taas eilen pohdin, oli tää mun vesikammo. Siis mä en ole vielä tavannu ketään muuta joka pelkäis vettä niin paljon kun minä. Äitikin pelkää lievästi, mutta ei läheskään niin paljon.
Joka tapauksessa, eilen pidettiin poikien kanssa siivouspäivä. Ja mä kun olin ensimmäisenä hereillä, tai ainakin ensimmäisenä ulos omasta huoneesta, niin mietiskelin, että mistähän sitä alottais, tekemistä kun nyt sattu riittään kohtalaisen paljon (lue: aivan vitusti). Tiskasin siinä sit itelle kahvikuppia ja vaikka tiskaamista sietää ollenkaan voi en, niin päätin sitten alottaa siitä tiskivuoresta ja siivoilla tota keittiöö, eli tehdä suurimman ja paskimman homman koko työstä, jonku se tarttee kuitenki tehä ja siinä sen tuloksen näkeekin. No aloin sitten tiskaamaan ja mietin niinkin tyhmää asiaa, kun "voisinkohan mä hukkua tiskiveteen?" Sillee et vaikka löisin pääni kaapinoveen ja lähtis taju ja päätyisin naamalleni tiskiveteen. OIKEESTI, tulkaa nyt joku viemään mut johonki hoitoon. Enhän mä tosiaan voi hukkua tiskiveteen(eikä se ole hyvä syy vältellä tiskaamista). Mä oikeen odotan sitä päivää, kun joku saa uskoteltua mulle, että mä voin hukkua vesisateella tai SUIHKUSSA.
Tälle kammolle tarttee tehdä jotain kun se rajottaa mun elämää. En voi lähteä ulkomaille kun pelkään että kone syöksyy mereen. En voi juhlia samallalailla kavereiden kanssa laivalla, kun pelkään koko ajan, että nyt tää paatti uppoaa. En lähde kavereiden kanssa uimarannalle, kun joku kuitenki heittää taas veteen ja joutuu pelastamaan. En käy kavereiden kanssa uimassa. Kuumina kesäpäivinä tekis varmasti hyvää. Tekee vaikeaa asioiden fiilistelystä. Ja sitten oon ylpee itestäni kun uskallan istua laiturilla ja ehkä jopa heiluttaa varpaita vedessä, ihan kun se olis joku saavutus. No tällänen mä oon, ehkä mä joskus tajuan olla pelkäämättä niin paljon.

todisteaineistoa, Lilly nähty seisomassa polvia myöten vanajassa linnanpuistossa.

tulee mieleen joku bändiläppä, yläasteelta.

lähtisitkö silloin kanssani ongelle,

hyppäisitkö kanssani vanajaan?

istuisitko rautatiesillan kaiteelle

katsomaan auringonlaskua?

ps. "sä oot just sellanen ihminen, et kun ottaisit kädestä kiinni ja sanoisit että nyt mennään, niin mä hymyilisin ja hyppäisin rautatiesillankaiteelta vanajaan, sun kanssa ihan koska vaan."