Jos joku mietti syytä taas tälle hiljasuudelle, niin se syy on se, että mulla räjähtää pää.
Mä oon siellä missä mun pitääkin olla, mutta tuli muuton lisäks kaikki muutkin isot muutokset mun elämässä ja vaikka kuinka yritän niin en pysty niitä asioita sivuuttamaan.
Totuus on, että maiseman vaihto tuli parhaaseen mahdolliseen väliin, koska jos oisin nyt Suomessa näiden ajatusteni kanssa, niin oisin luultavasti ihan valmis johonki psykiatriselle osastolle, kuten yhdelle kaverille jo tässä mainitsinkin. Poissa silmistä - poissa mielestä, eikös niin?
Että jos ei joku vielä tiennyt, tajunnut, kuullut villiä huhua, niin tässä vaiheessa erään haloo helsingin biisiä lainaten: kun elämässä kaiken menettää, sillon vapaus on ainut mitä käteen jää.
Ja voin sanoa, ettei tässä vaiheessa kyllä käsiin mitään muuta jäänytkään. Mutta pirun vapaita tässä ainaki nyt ollaan. Oonko ilonen? En nyt välttämättä ihan vielä tässä vaiheessa, mutta kaikki aikanaan.
Onneks tässä on kaupunki täynnä komeita miehiä joita tuijotella. Varsinkin kun noi X-games urheilijat tässä pyörii joka puolella. Ja onneks mulla Kreetta, Barcelonan paras tyttö, en tiiä mitä tekisin ilman sitä.
Mainitsinko että oon tässä ryypänny viime viikon torstaista asti, sunnuntai ainoona välipäivänä? Tosin saatoin kyllä olla sunnuntaina pienessä sievässä lauantain jäljiltä.
Miten sain kaiken kuulostaan noin katkeralta? Ei ollu tarkotus, oikeesti tällä hetkellä ihan jees fiilis. Paha olo iskee vaan öisin ja sillonki luultavasti parin kaljan jäljiltä. Totutellaas nyt sit tähän vapauteen.
