I hate my life here

Ei mitään lisättävää.

...leiki hetki hänen hiuksillaan.

Suomi.

Masentava Suomi.

Ei.

En halua olla täällä. En ole iloinen. En nauti. En ole onnellinen.

Onhan se ihan mukavaa nähdä kavereita täällä. Ollut pari ihan mukavaa päivää. Mutta en silti voi sanoa että se tekis mut onnelliseksi. Mulla on niin kova ikävä kaikkia niitä ihmisiä, joiden seurassa tunsin, että oon vapaa ja onnellinen. 

Kaikki mitä mä täällä nään, kuulen ja tunnen. Kaikki muistuttaa mua siitä, miksi mä edes koskaan lähdin pois. Mikään täällä ei oo muuttunut, eikä koskaan muutu. Ihmisillä on kiire elää muiden kautta, kun oma elämä on niin tylsää. Kaikki on koko ajan pahalla tuulella ja valittaa. 

Mä mietin koko ajan ratkaisua tähän tilanteeseen. Miten voin lähteä, tuottamatta pettymystä ja saamatta päälleni ihmisten vihoja. En halua elää jonkun toisen unelmaa. Miksi mun pitää olla onneton, että joku muu olisi iloinen. En mä jaksa teeskennellä, että täällä on kaikki hyvin. 

Mun unelmani ei edes ole mitään saavuttamatonta ja mahdotonta. Mun onni on helposti saatavilla, mutta mulle ei vaan haluta sitä antaa, koska se on vastuutonta ja lapsellista.

Miten voi selittää jollekin, joka ei ymmärrä. Ei tää ole mitään vaiheilua. Ei tää ole vaan jotain kapinointia ja halua olla erilainen. Kuinka vaikea se on ymmärtää, ettei tää kaupunki ole tehnyt mua onnelliseksi ja mä haluan sinne missä se on mahdollista?

Mulla on niin kova ikävä. Miksi mä kuvittelin tän olevan hyvä ratkaisu. Mä pyydän, älkää kadotko, odottakaa, että mä tuun takaisin. xx

Tähän kuulemma tottuu. Mutta mä en halua tottua. Koska tää suru, masennus, vitutus ja pettymys, näiden avulla mä vielä pääsen takaisin. Jos mä totun ja turrun tähän ja luovutan, mä en enää ikinä pääse sinne missä mun on hyvä olla. Jos mä totun tähän, mä alan taas pikkuhiljaa hyväksyä sen, ettei mulla oo oikeutta toteuttaa omia unelmia, mikä oli mun suurin virhe alun alkaen.

Ja älkää sanoko mitään. Ette te tiedä. 

Kokeilkaa itse tehdä jotain mitä ootte aina halunnu, mikä tekee teidät onnelliseksi ja just sillon kun ootte tyytyväisempiä kuin ikinä, luopukaa siitä kaikesta, jonkun toisen tahdon takia. Sitten voitte tulla sanomaan teidän mielipiteen, sitten lupaan kuunnella.

That's how its supposed to be, Living young and wild and free

Mulla on ollu aivan ihana viikonloppu! Mä oon ollu niin hyvällä tuulella, ettei mikään oo voinu sitä pilata ja mä oon ollu niin onnellinen, että oon surullinen.

Perjantaina kävin Marson kaa shoppailemassa ja löysin aivan täydelliset converset yhdestä vintage shopista. Ne on sellaset sinapin keltaset ja ne oli just mun kokoa ja melkeen käyttämättömät. Ja makso 22 euroa. Se oli jälleen rakkautta ensisilmäyksellä.
Illalla lähdin ulos Krissen kämppiksen, Otson, Kreetan ja Samulin kanssa. Oli hirveen hauska ilta. Oltiin pipasissa koska lähettiin ulos niin myöhään että "oikeat" baarit meni jo kiinni :D
Ja sit ei Kreetan kaa jaksettu mennä kotiin, niin mentiin Otsolle ja nukuttiin kolmistaan samassa sängyssä ja Kreetta meinas hukkua peittoon.
Lauantai oli meidän onnellisuuspäivä! Onnellisuuspäivä koostui kaikista ihanista pienistä yksityiskohdista, joista jokainen pisti enemmän hymyilyttään. Herättiin Otsolta ja heitettiin huonoa läppää johonki neljään asti päivällä ja vaan naurettiin. Lähettiin sieltä Kreetan kanssa syömään ja käveltiin pidempää reittiä ja löysin kivan pipon American Apparellista. Syötiin La castanyassa hirveen hyvät hampparit ja naurettiin ja oltiin ilosia. Kummatkin krapulanaamoina pyörittiin ympäri kaupunkia ja silti miehet vihelteli meidän perään. Lisää naurua. Käytiin myös Ovisossa syömässä vegecrepét, omnomnom. Haettiin viiniä ja juotiin ne. Mentiin Lauralle ja mentiin factoryyn. Kaikki oli täydellistä.
Tänään kävin kioskossa ja kävelin ympäri bornea ja kattelin jouluvaloja, joka paikassa niin kaunista. 15 astetta lämmintä ja joka puolella ilosia ihmisiä. Mulla oli päällä maailman kaunein mekko ja mä hymyilin.

Mulla on enää muutama päivä aikaa nauttia tästä kaupungista. Mua pelottaa. Mä oon tutustunu niin ihaniin ihmisiin, että haluan ottaa ne mun mukaan Suomeen. Vaikka on tuntenut niin vähän aikaa, niin ihmisistä on tullut aivan älyttömän läheisiä, en edes ymmärrä miten se on mahdollista. Voinko mä rakastaa niin paljon näitä ihmisiä, jotka oon tuntenu niin vähän aikaa? Mä pelkään, ettei Suomessa mikään oo muuttunut. Mä olisin edelleen yksinäinen ja surullinen ja masentunut.
Jos mä tulen Suomeen masentuneena, niin se johtuu rakkaat sitten siitä, että mä olen lähdössä paikasta missä mä oon ollu onnellinen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Mä jätän taakseni sen paikan, jossa musta tuntuu, että mä olen elossa.

Mä aion yrittää Suomessa parhaani ja olla hyvä tytär ja ystävä, mutta mulla on tunne, että en mä tuu kovin kauaa viihtymään.

Jokainen haluaa elää siellä missä on onnellinen, ja mulla se paikka on tämä. Mä olen tekemässä elämäni suurinta virhettä ja pelkään etten pysty korjaamaan sitä.
Ja kukaan muu ei voi mua ymmärtää kun ne jotka on sen itse kokenut. Mä en ymmärtänyt sitä ennen kun tulin tänne, mutta nyt mä ymmärrän. Mä tiedän, että mä tuun oleen rasittava, mutta eikös rakastuneet ihmiset aina ole? Barcelona on rakkaus.

myös Marso on rakkaus

Olakin on rakkaus

mun naama taas ei ole.

I think I'm always going to regret this and miss you like hell

FUUUUUUUUUUUUUUUUUCK.
Mä en halua lähteä. Mä haluan jäädä tänne. Mä rakastan mun elämää ihan liikaa tällä hetkellä. Tää kaupunki näyttäis polvillaan anovan mua jäämään. Koko ajan löydän uusia syitä jäädä tänne. Mä en kestä, et oon päättäny lähtee. Kuinka kauan mä muka Suomea kestän?

Perjantaina olin Marson mukana parturissa. Ensin käytiin heteroystävällisessähomobaarissa viinilasillisella ja sit mentiin parturiin. Marso unohti sitten mainita, että siellä saattaa joku pieni homopoika kiikuttaa koko ajan cavaa nenän eteen. Mietin siinä, että kuka mun kaa lähtee Suomessa viinilasilliselle juoruamaan ja arvostelemaan ihmisiä. Kukaan ei vaan tee sitä samalla tavalla kun Marso.

Lauantai oli yks maailman parhaista illoista. Olin aivan hirveessä kaatokännissä ja mulla oli niin hauskaa. Saatoin mahdollisesti myös hukata järkeni tuona iltana. Hirveetä sekoilua ollu varmasti mun ja Kreetan meno. Tutustuin taas ihaniin ihmisiin, mutta se saa mut vaan surulliseks. Mistä näitä ihania ihmisiä tulee muistuttamaan mua, miksi oon tekemässä elämäni suurinta virhettä? Vituttaapa vaan ajatella, että en ikinä tuu uudestaan näkemään näitä ihania ja ihmeellisiä ihmisiä.

Mulla jää niin hirveä ikävä kaikkia täällä. Viikonloppuna pitäis juhlia synttäri-läksäri-pikkujouluja. Mutta musta tuntuu, että tuun vaan oleen surullinen. Voi olla, että menee bailut itkua tihrustaessa. Pitää varata mukaan paljon nenäliinoja ja ostaa tekoripset, ettei oo panda.
Miten voi sanoa hyvästi ihmisille, joiden haluaa aina olevan sun elämässä?

Koko ajan mietin et jos tulisinki kohta takasin. Mutta samaan aikaan äiti laittaa viestillä bisnejuttuja. Mä haluisin olla Barcassa kaikkien ihanien kaa, mut mä lähen oleen aikuinen yrittäjä Hämeenlinnassa. En osaa nyt löytää siitä mitään positiivista. En vähään aikaan. En nyt.

En aio ajatella tätä asiaa nyt ollenkaan, vaan nautin tästä ajasta enemmän joka päivä. En istu päivääkään kotona vaan joka päivä aion nähä mun rakkaita täällä ja viettää elämäni parasta aikaa vielä viikon ajan. Keskiviikkona sitten hyvästelen kaikki ja itken silmäni punaseks.