I hate my life here

Ei mitään lisättävää.

...leiki hetki hänen hiuksillaan.

Suomi.

Masentava Suomi.

Ei.

En halua olla täällä. En ole iloinen. En nauti. En ole onnellinen.

Onhan se ihan mukavaa nähdä kavereita täällä. Ollut pari ihan mukavaa päivää. Mutta en silti voi sanoa että se tekis mut onnelliseksi. Mulla on niin kova ikävä kaikkia niitä ihmisiä, joiden seurassa tunsin, että oon vapaa ja onnellinen. 

Kaikki mitä mä täällä nään, kuulen ja tunnen. Kaikki muistuttaa mua siitä, miksi mä edes koskaan lähdin pois. Mikään täällä ei oo muuttunut, eikä koskaan muutu. Ihmisillä on kiire elää muiden kautta, kun oma elämä on niin tylsää. Kaikki on koko ajan pahalla tuulella ja valittaa. 

Mä mietin koko ajan ratkaisua tähän tilanteeseen. Miten voin lähteä, tuottamatta pettymystä ja saamatta päälleni ihmisten vihoja. En halua elää jonkun toisen unelmaa. Miksi mun pitää olla onneton, että joku muu olisi iloinen. En mä jaksa teeskennellä, että täällä on kaikki hyvin. 

Mun unelmani ei edes ole mitään saavuttamatonta ja mahdotonta. Mun onni on helposti saatavilla, mutta mulle ei vaan haluta sitä antaa, koska se on vastuutonta ja lapsellista.

Miten voi selittää jollekin, joka ei ymmärrä. Ei tää ole mitään vaiheilua. Ei tää ole vaan jotain kapinointia ja halua olla erilainen. Kuinka vaikea se on ymmärtää, ettei tää kaupunki ole tehnyt mua onnelliseksi ja mä haluan sinne missä se on mahdollista?

Mulla on niin kova ikävä. Miksi mä kuvittelin tän olevan hyvä ratkaisu. Mä pyydän, älkää kadotko, odottakaa, että mä tuun takaisin. xx

Tähän kuulemma tottuu. Mutta mä en halua tottua. Koska tää suru, masennus, vitutus ja pettymys, näiden avulla mä vielä pääsen takaisin. Jos mä totun ja turrun tähän ja luovutan, mä en enää ikinä pääse sinne missä mun on hyvä olla. Jos mä totun tähän, mä alan taas pikkuhiljaa hyväksyä sen, ettei mulla oo oikeutta toteuttaa omia unelmia, mikä oli mun suurin virhe alun alkaen.

Ja älkää sanoko mitään. Ette te tiedä. 

Kokeilkaa itse tehdä jotain mitä ootte aina halunnu, mikä tekee teidät onnelliseksi ja just sillon kun ootte tyytyväisempiä kuin ikinä, luopukaa siitä kaikesta, jonkun toisen tahdon takia. Sitten voitte tulla sanomaan teidän mielipiteen, sitten lupaan kuunnella.

That's how its supposed to be, Living young and wild and free

Mulla on ollu aivan ihana viikonloppu! Mä oon ollu niin hyvällä tuulella, ettei mikään oo voinu sitä pilata ja mä oon ollu niin onnellinen, että oon surullinen.

Perjantaina kävin Marson kaa shoppailemassa ja löysin aivan täydelliset converset yhdestä vintage shopista. Ne on sellaset sinapin keltaset ja ne oli just mun kokoa ja melkeen käyttämättömät. Ja makso 22 euroa. Se oli jälleen rakkautta ensisilmäyksellä.
Illalla lähdin ulos Krissen kämppiksen, Otson, Kreetan ja Samulin kanssa. Oli hirveen hauska ilta. Oltiin pipasissa koska lähettiin ulos niin myöhään että "oikeat" baarit meni jo kiinni :D
Ja sit ei Kreetan kaa jaksettu mennä kotiin, niin mentiin Otsolle ja nukuttiin kolmistaan samassa sängyssä ja Kreetta meinas hukkua peittoon.
Lauantai oli meidän onnellisuuspäivä! Onnellisuuspäivä koostui kaikista ihanista pienistä yksityiskohdista, joista jokainen pisti enemmän hymyilyttään. Herättiin Otsolta ja heitettiin huonoa läppää johonki neljään asti päivällä ja vaan naurettiin. Lähettiin sieltä Kreetan kanssa syömään ja käveltiin pidempää reittiä ja löysin kivan pipon American Apparellista. Syötiin La castanyassa hirveen hyvät hampparit ja naurettiin ja oltiin ilosia. Kummatkin krapulanaamoina pyörittiin ympäri kaupunkia ja silti miehet vihelteli meidän perään. Lisää naurua. Käytiin myös Ovisossa syömässä vegecrepét, omnomnom. Haettiin viiniä ja juotiin ne. Mentiin Lauralle ja mentiin factoryyn. Kaikki oli täydellistä.
Tänään kävin kioskossa ja kävelin ympäri bornea ja kattelin jouluvaloja, joka paikassa niin kaunista. 15 astetta lämmintä ja joka puolella ilosia ihmisiä. Mulla oli päällä maailman kaunein mekko ja mä hymyilin.

Mulla on enää muutama päivä aikaa nauttia tästä kaupungista. Mua pelottaa. Mä oon tutustunu niin ihaniin ihmisiin, että haluan ottaa ne mun mukaan Suomeen. Vaikka on tuntenut niin vähän aikaa, niin ihmisistä on tullut aivan älyttömän läheisiä, en edes ymmärrä miten se on mahdollista. Voinko mä rakastaa niin paljon näitä ihmisiä, jotka oon tuntenu niin vähän aikaa? Mä pelkään, ettei Suomessa mikään oo muuttunut. Mä olisin edelleen yksinäinen ja surullinen ja masentunut.
Jos mä tulen Suomeen masentuneena, niin se johtuu rakkaat sitten siitä, että mä olen lähdössä paikasta missä mä oon ollu onnellinen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Mä jätän taakseni sen paikan, jossa musta tuntuu, että mä olen elossa.

Mä aion yrittää Suomessa parhaani ja olla hyvä tytär ja ystävä, mutta mulla on tunne, että en mä tuu kovin kauaa viihtymään.

Jokainen haluaa elää siellä missä on onnellinen, ja mulla se paikka on tämä. Mä olen tekemässä elämäni suurinta virhettä ja pelkään etten pysty korjaamaan sitä.
Ja kukaan muu ei voi mua ymmärtää kun ne jotka on sen itse kokenut. Mä en ymmärtänyt sitä ennen kun tulin tänne, mutta nyt mä ymmärrän. Mä tiedän, että mä tuun oleen rasittava, mutta eikös rakastuneet ihmiset aina ole? Barcelona on rakkaus.

myös Marso on rakkaus

Olakin on rakkaus

mun naama taas ei ole.

I think I'm always going to regret this and miss you like hell

FUUUUUUUUUUUUUUUUUCK.
Mä en halua lähteä. Mä haluan jäädä tänne. Mä rakastan mun elämää ihan liikaa tällä hetkellä. Tää kaupunki näyttäis polvillaan anovan mua jäämään. Koko ajan löydän uusia syitä jäädä tänne. Mä en kestä, et oon päättäny lähtee. Kuinka kauan mä muka Suomea kestän?

Perjantaina olin Marson mukana parturissa. Ensin käytiin heteroystävällisessähomobaarissa viinilasillisella ja sit mentiin parturiin. Marso unohti sitten mainita, että siellä saattaa joku pieni homopoika kiikuttaa koko ajan cavaa nenän eteen. Mietin siinä, että kuka mun kaa lähtee Suomessa viinilasilliselle juoruamaan ja arvostelemaan ihmisiä. Kukaan ei vaan tee sitä samalla tavalla kun Marso.

Lauantai oli yks maailman parhaista illoista. Olin aivan hirveessä kaatokännissä ja mulla oli niin hauskaa. Saatoin mahdollisesti myös hukata järkeni tuona iltana. Hirveetä sekoilua ollu varmasti mun ja Kreetan meno. Tutustuin taas ihaniin ihmisiin, mutta se saa mut vaan surulliseks. Mistä näitä ihania ihmisiä tulee muistuttamaan mua, miksi oon tekemässä elämäni suurinta virhettä? Vituttaapa vaan ajatella, että en ikinä tuu uudestaan näkemään näitä ihania ja ihmeellisiä ihmisiä.

Mulla jää niin hirveä ikävä kaikkia täällä. Viikonloppuna pitäis juhlia synttäri-läksäri-pikkujouluja. Mutta musta tuntuu, että tuun vaan oleen surullinen. Voi olla, että menee bailut itkua tihrustaessa. Pitää varata mukaan paljon nenäliinoja ja ostaa tekoripset, ettei oo panda.
Miten voi sanoa hyvästi ihmisille, joiden haluaa aina olevan sun elämässä?

Koko ajan mietin et jos tulisinki kohta takasin. Mutta samaan aikaan äiti laittaa viestillä bisnejuttuja. Mä haluisin olla Barcassa kaikkien ihanien kaa, mut mä lähen oleen aikuinen yrittäjä Hämeenlinnassa. En osaa nyt löytää siitä mitään positiivista. En vähään aikaan. En nyt.

En aio ajatella tätä asiaa nyt ollenkaan, vaan nautin tästä ajasta enemmän joka päivä. En istu päivääkään kotona vaan joka päivä aion nähä mun rakkaita täällä ja viettää elämäni parasta aikaa vielä viikon ajan. Keskiviikkona sitten hyvästelen kaikki ja itken silmäni punaseks.

me pistetään vedonlyönti siitä millon palaat takasin kun et enää kestä suomea

Taisin päättää tulla takasin....
En oikeesti halua, mutta aloin miettimään asiaa tarkemmin.
Sillon kun tulin tänne luovuin melkeinpä kaikesta mitä mulla oli, enkä katunut yhtään, koska tiesin että tärkeimmät säilyy, mutta nyt.... Jääminen tarkottais, että luopuisin lopuistakin asioista. En voi tehdä sitä, jotkut asiat on vaan liian tärkeitä, en voi pilata muiden unelmia sillä, että toteutan omani. Mun omatunto ei ikinä antais sitä mulle anteeks.
Porukka surkeena täällä selittää, että kyllä sä tänne takasin tuut, koska et sä mitään Suomee kestä. Ja ihan totta se on, en kestäkään. Mä aion vielä tulla tänne takaisin, niin usein kun vaan voin, mietin että olis siistii tulla tänne vaikka kesäks tai jotain, mutta nyt on pakko mennä Suomeen, niin surullista kun se onkin.

Tänne jää niin paljon kaikkea hyvää, etten kestä. Kaikki ihanat ihmiset ja maisemat ja kaupat ja ruuat ja kaikki. Huoh.

Milla oli käymässä viikonloppuna, oli ihan huikeen hauskaa! Vaikka se olikin vaan muutaman päivän niin ehdin näyttää hienoja paikkoja! Käytiin shoppailemassa, käytiin manolossa, käytiin razzmatazzissa, kiivettiin motnjuckin päälle, käytiin kioskossa syömässä, oltiin kotibileissä, tehtiin lettuja, käveltiin ramblalla ja nähtiin jouluvalot, otettiin tyhmiä kuvia ja juoruttiin. Mahtava viikonloppu.

En oikeen tiiä mitä muuta tässä sanois, vähän on haikea fiilis.

Yksi positiivinen asia ainakin tulee mieleen! Tänä vuonna voin ostaa kaikkia iiiihania joululahjoja, koska oon paikassa mistä löydän ihan mitä vaan, odotan palkkapäivää innolla, että voin ostaa kaikille muille kaikkee kivaa! (ja ehkä muutaman jutun itsellenikin)

tuliaisia Suomesta

shoppailumonsteri

öh

nimet ikuistettuna hyvin korkealle

on top of the world1

pakollinen turistikuva

"oot sellanen mahollisimman teini!"

hihi

coz u remind me about all the shit there is goin' to be if I come back

Mä en kestä tätä stressiä. Mun pitäis muka parin viikon sisään päättää, että mitä teen ens vuonna.
Tein just listan plussista ja miinuksista Barcelona jäi plussan puolelle +5 ja Hämpton on miinuksella -4.
Silti. Ne plussat ja miinukset ei oikeen oo samanarvosia kaikki.
Lentoliput on hirveen kalliit, jos siis haluaisin tulla takaisin tänne joulun jälkeen. Äitin firma on myös yksi syy miksi pitäisi jäädä Suomeen. Asunto myös.
Mutta täällä kaikki vaan on niin hyvin ja pelkään, että teen ison virheen jos tuun takaisin kokonaan.

Sitten äiti sanoi äsken, että "voithan sä aina lähteä takaisin Espanjaan jos et viihdy täällä."
Ja aloin sitten oikeasti miettimään, että pitäisikö antaa Suomelle kuukaudeksi mahdollisuus? Että kuukauden olisin Suomessa ja sitten tulisin takaisin. Pystyisinköhän siihen. Saisin sillä oikeastaan kuukauden lisäaikaa miettiä tätä asiaa. Jos asuisin ainakin tammikuun Suomessa. Sitten jos tulisin heti siihen päätökseen etten sitä haluakaan, niin tulisin takaisin tänne heti helmikuussa.
Vaikkakin kuukausi Suomessa on aivan hirvittävän pitkä aika, eikä sitä oikeen voisi ajatella loman kannaltakaan......

Paska. Eihän se onnistukaan. Siellä on Heikin vuokratakuut, joita se ei saa pihalle jos ei oo Suomessa.
Vittu.
Saatana.
Perkeeeeele.

Ei kukaan Suomessa tarvis hyvää asuntoa Hämeenlinnan keskustasta muutamaksi kuukaudeksi?????

VOI HYVÄ LUOJA MÄ RÄJÄHDÄN.

Samalla lailla kun eilen räjähdin kusipää kämppikselle. Eli aivan totaalinen raivokohtaus, joka ei ollut mitenkään hallittavissa.

Watson kuittaa.

mitä tässä nyt sanois

Oon yrittäny tässä miettiä.
oikeesti.
Alotin maanantaina työt täällä. Ei oo mitään herkkua, mutta saapahan rahaa elämiseen. Väliaikasesti näin. Työkaverit on ainakin ihan huikeita. Ja en tiiä, ei mulla kai mikään ihan surkee alkukaan oo ollu.
Irtisanoin myös asunnon, muutan pois joulukuun alussa. En tiiä vielä minne. Joko etin uuden kämpän tai muutan Krisselle joulukuun ajaks. Syitä on monia.

Ensinnäkin mä en enää kestä tätä tilannetta täällä. Yks vitun apina syö toisten ruokia kännissä eikä edes pysty myöntämään sitä. Itkee vuokraisännälle, että sitä hävettää ja se on ollu niin kännissä ja blaablaablaa. Mun mielestä anteeksipyynnön pitäs kohdistua meille, joiden ruuat on viety ja sovinnon eleenä ostaa takaisin kaikki mitä on toiselta ottanut. Ja sitten tää siivousjuttu. Mä en todellakaan oo ite mikään ihan hirveen siisti ihminen, lukisin itseni ehkä enemmän boheemiksitaiteilijaksi (:DDDD), mutta mullakin menee raja jossain. Ja täällä on saastasta, enkä ymmärrä miten se on mahdollista. Siivosin tänään keittiön ja tunti sen jälkeen kun käyn jääkaapilla niin joku on tehny vähän ruokaa ja koko liesi täynnä tomaattimehua ja roiskunutta rasvaa-> siivosin uudestaan.
Ja sitten tää mun vuokraisäntä, huhhuh. Jos olisin tiennyt paremmin niin en olis kyllä luottanut rahoja kyseisen ihmisen käsiin. Takuuvuokrasta oli tossa pieni sota ja mulle selvisi, ettei sillä ole niitä takuuvuokrarahoja, vaan on ilmeisesti ne käyttänyt johonkin. Jouduin ottamaan lainaa vuokraan tästä syystä ja sain silti pelkkää paskaa niskaan siitä kun sanoin että menee hetki, kun rahojen siirtämisessä menee muutama pankkipäivä. Samalla tosiaan sanoin asunnon irti ja totesin että herralla on sitten parempi olla mun takuuvuokrarahat antaa mulle kuun lopussa, tai mä aloitan sodan.
Kämpän löytää onneksi aika helposti, siinä ei oo mitään ongelmaa. Mutta syy siihen miksi harkitsen että en ota omaa kämppää vaan olisinki Krissellä joulukuun on.....
rumpujen pärinää........
aion tulla jouluksi suomeen. En tosin tiedä vielä, että tuunko pysyvästi vaiko vaan käymään. Mutta äiti ja Sarppa haluaa mut jouluksi kotiin ja itse ehkä haluan nähdä mun miehen ennen kun se lähtee itse seikkailemaan. Tammikuu on niin auki vielä. Mulla olis työpaikka äitin liikkeessä varmuudella. Mulla olis myös asunto, jos päätän tarpeeksi ajoissa. Mutta kaikki on vielä ihan auki. En mä halua olla Suomessa ilman mun bambia. Täällä on niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa ja nähtävää, että ei niin ehdi ikävöidä koko ajan, mutta Suomessa, Hämeenlinnassa. Siellä on pelkkää draamaa(kuten olen taas saanut todistaa). Mä olisin onneton siellä.

Mä olen tehnyt tän kaiken itselleni. Mä HALUSIN tulla tänne, enkä ole katunut sitä hetkeäkään. Tää oli täysin mun oma päätös ja mä oon ilonen, että uskalsin toteuttaa sen. Mä en ajatellut ketään muuta kun tänne tulin, pelkästään itseäni. Ja jos tulisin sinne takasin, niin mä en tekis sitä itelleni, vaan muille ihmisille. Mä oon koko elämäni ajatellut kaikkien muiden parasta, niissä päätöksissä mitä oon tehnyt ja nyt kerranki oon tehny jotain itsekästä ja ollu onnellinen. Niin karulta kun se kuulostaakin, mä en halua olla taas onneton kaikkien muiden ihmisten takia, kun nyt nään, että pystyn antaan itelleni niin paljon enemmän. Nyt huomaa, kuinka paljon sitä on iteltään kieltäny, että on tehny muut tyytyväisiks.

Mä en tiedä mitä tää paska on mitä on taas jauhettu Suomen päässä, mutta ihan tiedoksi, että en mä ole tänne kenenkään takia tullut. Mun elämä Suomessa ei todellakaan ollut täydellistä, niin kuin joku on väittänyt. Mä toivon, että kyseinen henkilö ei laske itseänsä mun kaveriksi, jos kehtaa väittää näin. Ne ihmiset jotka välittää musta ja kenestä mä välitän, todellakin kaikki tietävät, kuinka masentunu mä olen Hämeenlinnassa viimesen pari vuotta ollu. Mua ei varsinaisesti kiinnosta mitä siellä päässä jauhetaan mutta oon todella iloinen, että joku saa mun elämästä niin suurta viihdettä itselleen, että salkkaritki jää kakkoseks :D.
 Mutta jottei väärinkäsityksiä pääse syntymään, niin mä olen helvetin onnellinen täällä ja rakastan tätä kaupunkia, enkä ole hetkeäkään ajatellut toisin. En hetkeäkään oo katunu sitä, että tänne tulin vaan totuus on, että katuisin täältä lähtemistä koko loppuelämäni. Täällä mun on ollut parempi olla kun missään muualla moneen vuoteen, eikä se johdu ihmisistä niinkään, mulla on ihania ihmisiä Suomessa. Ihania ystäviä. Täällä mulla on vapaus. Mä oon saanu alottaa ihan alusta, mun ei ole tarvinut miettiä mitään sitä draamaa mitä kävisin läpi Suomessa päässäni päivittäin.
Ja näistä onnellisuus jutuista sen verran, että saattaa olla että onnellisuus on omasta asenteesta kiinni, mutta kyllä se ympäristö vaikuttaa aika paljon. Sä voit saada kaikki muut uskomaan siihen että oot tyytyväinen ja onnellinen, mut totuus on että et sä itteäs pysty ikinä huijaamaan.

Hirvittävää avautumista tuli, mutta tässä mentiin vähän henkilökohtasiin asioihin, jonku toisen puolesta. Mikä kumma siinä on kun toisten ihmisten elämä kiinnostaa niin paljon, että siihen on pakko puuttua, vaikka ei tiedä yhtään mistä puhuu.

Mut HEI, Halloween oli vitun jees! Ja mulla on täällä Barcelonan parhaat tytöt ja maailman paras kämppis. Ja vaikka teksti oli vihainen ja masentava niin mä olen helvetin onnellinen ja tyytyväinen. Ja tässä iloisia kuvia tukemaan sitä väitettä! <3 p="p">

så vacker Kirsten Katten <3 td="td">

Tigerlilly