Laid by the beach, caught the last of the sun. Young hearts together, our lives had begun.

Aivan siis ekana, tää on mun postaus nro. 100! Erittäin huikeeta. Haluan siis aloittaa tämän tekstin jotenkin positiivisesti. KESÄKESÄKESÄKESÄKESÄ. noin.

Vihdoin täälläkin on ollut lämmintä! Ollaan istuttu koko viikonloppu rannalla ja uskokaa tai älkää mut mulla on rusketusrajat. En mä siis mitenkään ruskee oo mut mun oikee väri nyt vaan on tosi tosi tosi valkonen.
Enkä ees oo palanu, eli en oo vaaleapunainen pantteri.

Kreetan kaveri on täällä Suomesta käymässä ja on sen takia tullu taas juhlittua vähän turhan paljon. Rahaa menee liikaa. Pitäis saada töitä ja ei ihan hirveesti innostais mennä tekeen mitään promo hommia, kun en usko että siitä kovin paljon oikeesti tienaa.
Ollaan myös syöty melkeen joka päivä ulkona, mikä sekin on vähän hölmöä, mutta minkäs teet ku joka puolella myydään niiiiiiin hyvää ruokaa.

Kuukauden päästä on muutto uuteen kämppään tyttöjen kanssa, kauhee kun aika menee nopeesti! Toisaalta tykkään tästä nykysestä paikasta ihan hirmu paljon, mutta toisaalta, uus paikka on halvempi ja sen voi laittaa kokonaan ihan meidän näköseks. :)
Plus, että asun maailman rasittavimman kadun vieressä! Siinä kadulla kun kävelee niin vois kuvitella olevansa maroccossa tai pakistanissa. Aivan eri maailma. Eli pääsen siitä kadusta eroon!

Muuten on edelleen sydänsuruja tietty. Millon ei nainen niistä kärsisi. Pakko todeta, että mulla ei useinkaan noi mieskuviot tunnu menevän niinkuin kovasti toivois, välillä olis tietty ihan kiva saada sellanen mies, joka ihan aikuisten oikeesti haluis olla mun kanssa.
Välillä iskee hirveä ikävä kotiin, varsinkin krapulapäivinä, mutta sitten tajuaa ettei mulla ole kotia Suomessa, vaan pelkästään täällä. Mikä itseasiassa asettaa mulle hirveesti paineita siitä kuinka kaikki on pakko saada toimimaan täällä, se on pelottavaa.

Välillä kavereita on myös ikävä. On mulla täällä aivan ihania tyyppejä enkä tarkota millään tavalla pahasti niitä kohtaan, kun sanon että kaipaan välillä oman ikästä seuraa. Välillä tulee hirveän vanha olo täällä ja tuntuu, että oon kauhea kalkkis kun en jaksa kreisibailata ja riehua kun duracell pupu. On tullu riehuttua joskus, niin ei enää aina jaksa. Ja usein myös tuntuu, että mut siinä kohtaa ymmärretään vähän väärin ja loukkaan ihmisiä ja suututan ja oon ärsyttävä, enkä haluais että musta ajatellaan niin. Kun on joskus nuorempana katsonut vierestä kuinka ihmiset sekoilee, niin joskus tulee semmosia kausia, kun ei vaan yksinkertasesti pysty ja on pakko mennä kotiin kun ahdistaa. Varsinkin jos on ollut muutenkin huono päivä.

Positiivista on, että mulla on kaverina Barcelonan kaunein tyttö! Siis oikeesti.
Siinä on helvetin hienoa se, että ympärillä pyörii aina paljon miehiä. Huono puoli taas on se, että ne haluaa sen Barcelonan kauneimman tottakai, mä oon siinä vähän sellanen sivuosan esittäjä. No onpahan paljon silmän ruokaa, kuka nyt mitään muuta haluiskaan!

Tää nainen on oikeesti joku 38 kertaa ruskeempi.

Oltiin myös kauniita PinUp-tyttöjä Factoryssa!